|
. . .
Тайсто Сумманен
|
Автор о себе Тайсто СумманенМного лет на моих книжных полках хранились два сборника стихов Тайсто Сумманена. Их я и увезла с собой в 2007 году в эмиграцию. Но недавно я вдруг открыла для себя, что в интернете не так много стихов этого замечательного поэта, хотя когда-то они читались по радио, со сцены, и считались истинными поэтическими жемчужинами. В советской Карелии его книги издавались и переиздавались. Современному же читателю этот автор практически неизвестен.
Я получила разрешение от сына Тайсто Карловича на публикацию стихов его отца на портале СТИХИ.РУ, за что искренне ему благодарна. Надеюсь, читатели разделят со мной радость встречи с прекрасной поэзией, не меркнущей с годами. Татьяна Лютько (Карелия, Финляндия)https://stihi.ru/avtor/tatianaly Несколько строк о поэте. Тайсто Карлович Сумманен ( родился 19 июня 1931 в Ленинграде — умер 9 февраля 1988 в Петрозаводске) — советский поэт, переводчик, критик, писавший на финском и русском языках. Заслуженный деятель культуры Карельской АССР, заслуженный работник культуры РСФСР. В 1949 году с отличием окончил Петрозаводский кооперативный техникум, в 1953 году окончил финно-угорское отделение филологического факультета Петрозаводского госуниверситета. Работал литконсультантом в Союзе писателей Карелии, затем заведовал отделом критики журнала «Punalippu». Принят в члены Союза писателей СССР в 1958 году. Перу Сумманена принадлежат преимущественно лирические стихотворения. Он является автором поэтических сборников «Oraita» (Всходы), «Runoja» (Стихи), «Lipunkantaja» (Знаменосец), «Taval lisia sanoja» (Простые слова), «Ladulla» (На лыжне), «Красный мост», «Человеческое сердце», «Дерево песен» и другие. В 1980-е годы Сумманеном были созданы исторические поэмы «Скала двух лебедей» и «Легенда о Муйккала». Он переводил на русский язык произведения карельских прозаиков — Н. Яккола, А. Тимонена, А. Викстрема, финских писателей — Э. Синерво, П. Хаанпяя. На финский язык — стихи А. Блока, В. Маяковского, С. Есенина, Н. Заболоцкого, А. Ахматовой, Я. Райниса, Я.Купалы, К. Кулиева. Многие стихи Тайсто Сумманена положены на музыку композиторами Финляндии и вышли в грамзаписи.
|
Произведения
|
Читатели
1-20 21-26 |
РецензииНа странице отображаются рецензии, опубликованные 01.2024 в обратном порядке с 21 по 12
Показывать в виде списка | Развернуть сообщения
Рецензия на «Они, наверно, правы старики...» (Тайсто Сумманен)
Прекрасное стихотворение в переводе О. Мишина. Спасибо, порадовали. Фёдор Городов 02.02.2022 21:19 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Пока жива твоя мама...» (Тайсто Сумманен)
Käy äidillä vieraissa silloin, kun äitisi elossa on. Hän odottaa sinua, aina on sinusta levoton. Ei moiti. jos käyt niin harvoin hiljakseen huoahtaa. Hän lahjaa ei muuta kaipaa, kun sinut hähdä saa. Ei iloaan ilmi tuo sanoin, mut silmistä huomaat sen, kun sinua kestittää teellä hän hellästi hymyillen. Ei utele sinulta mitään, hän sydämin käsittää, nyt riemuko paisutta rintaa vain kipuko kirveltää. Ei lohduta. Hänhän osaa kuin äidit osavaat vain samoin arkisin keventää mielen pois murheesi karkoittain. Hän ovelle saattaa sinut ja kuuntelee huokaistuaan, miten etääntyy askelet tutut ja istuu taas odottamaan. Ja taas hänen ikkunassaan valo lepattaa levoton... Käy äitisi luona silloin, kun äitisi elossa on. Taisto Summanen Тайсто Сумманен 29.01.2022 18:25 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Мать стирала чужое белье...» (Тайсто Сумманен)
*** Äitini pesi vierasta pyykkiä ja minä köyhä oppias tunoilin. Pesusta lähtevä höyry lienee muistuttanut lammella leijailevaa sumua ja veden loiske altaassa laineen liplatusta veneen kokkaan. Siksi runoissani oli paljon utua ja laineiden liplattelua. Arvostelijat sanoivat: hempeilyä. Mutta kuin luin niitä äidille, hän kuunteli hymyhuulin ikään kuin muistellen aikaa, jolloin tyynellä järvellä ui hiljainen vene ja jolloin olivat herttaisen pehmeät hänen omat kätensä, jotka pestyään pyykin puhtaaksi lepäisivät nyt esiliinalla. Äiti sanoi että runo on hyvä. Mutta minä tiesin että siinä on yksi vika – siitä ei tule rahaa, koska arvostelijat sanoivat: ”Hempeilyä” Тайсто Сумманен 29.01.2022 18:13 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Сердце» (Тайсто Сумманен)
Sydän Ihmissydämen kautta kulkee tuhansia teitä. Sen läpi astuu Aika jukevin ja armottomin askelin. Käy Rakkaus, milloin sipsutaen kepeäjalkaisena, milloin raahautuen kuin haavoittunut lintu. Sydämen kautta vierii sotien vaunut ja ottaa ensi askelensa lapsi kantapäillään suloisen purentavilla. Ihmissydämeen putoa syyslehtiä ja pommeja, iskeytyy sirpaleita ja häijyjä sanoa verille sitä repien. Siihen kirpoaa kyyneleitä keväisenä sateena mikä sulattaa roudan ja panee itämään uuden jyvän. Ihmessydämestä kohoavat kukkina aikojen suurimmat teot ja lehahtaa lentoon unelma, jonka hennot sudenkorennon siivet varttuvat niin voimallisiksi, että nostavat ihmisen tahtien maailmoihin. Kuka sanoikaan, että sydän on vain nyrkinkokoinen? Ei, se on niin suuri, että mahduttaa koko Maapallon. Eikä Maata uhkaa silloin mikään, kuin ihmenen tuntee sen sykkäilevän kuin sydän rinnassaan. Тайсто Сумманен 27.01.2022 18:48 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Лесной пожар» (Тайсто Сумманен)
Kun metsä palaa On kesäkuussa tulenarka maa. Se saattaa kipinästä vähäisestä yhtäkkiä kuin tuohi loimahtaa ja tulta tuhoisaa et hevin estä. Kuin villi voima päässyt valloilleen se ryntää ryteikössä ryskyvänä. Niin alkaa metsäpalo. Sydämeen lyö viesti hälyttävän kipeänä. Ja miehissä kuin sotaan riennetään kun kotimaata tuho tulin uhkaa. Kuin taistoon käydään metsään räiskyvään, tuo mistä tuuli vastaan kuumaa tuhkaa. ja torjuessaan tulta raivoisaa mies tahtomattaan näkee jälleen ajan, kun kesäkuussa kerran loimus maa ja tulta vyöryi takaa länsirajan. Tuon ajan muistaa moni nainenkin nyt kiireisesesti kaivaessaan ojaa. Samoin hän silloin käsin puutuvin sai metsämailla luoda kaivantoja. ... Lopulta saadaan tuli talttumaan, vain savu vielä kauan kitkeränä sumuaa yllä kolkon palomaan ja metsä musta seisoo syyttävänä. Saat vasta silloin selkääs lepuuttaa ja kädet, kasvot, nokeentuneet pestä, ja tulee mieleen, että palo saa alun vain joutavasta kypenestä. Ja vanhus sodat käynyt virkahtaa pois karstaa huuhdellessaan kasvoistansa: ”Oi jospa muistas aina ristikansa, miten on tulenarka tämä maa!” 1963 Тайсто Сумманен 27.01.2022 18:32 • Заявить о нарушении
Рецензия на «А больно, когда убивают?..» (Тайсто Сумманен)
Taisto Summanen Kun ammutaan – onko se kipeää? Kysyi tummasilmäinen kiharapää viisivuotias juutalaislapsi, jota vietiin ammuttavaksi: kun ammutaan, onko se kipeää? Nosti aseensa SS – mies riski. Lyijy pieneen sydämeen iski. Eikä ehtinyt tenava käsittää: kuin ammutaan, onko kipeää. Kevättaivasta sinistä, säteilevää tummat silmät jäi tuijottamaan niin kuin miettien yhtä ja samaa: kun ammutaan, onko se kipeä. Ja niin jätti tuo pieni kiharapää, joka ojaan jäi mullan alle, kysymyksensä maailmalle – kuin ammutaan, onko kipeää? Tulee tuskana, yölläkin herättää, lyö se sydämeen niin kuin terä. Herää, Ihminen! Ihmenen, herää! Kuin ammutaan – sehän on kipeä! 1967 Тайсто Сумманен 24.01.2022 18:25 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Девушка на берегу» (Тайсто Сумманен)
Neito rannalla Kuin pyrähtäin lentoon hulmahti tytön leninki kevätkukkainen ja valahti hiekkaan – ja ihme tapahtui silmien edessä: seisoo rannalla neito vaaleatukkainen kauniissa, nuoressa alastomuudessaan kuvastuin kirkkaassa vedessä. Tuulikin, maita kiertänyt, ja maailma nähnyt, arastellen – kuin nuorukainen – vaikenee ihastuneena, tohtii vain neidon käsiä ja olkapäitä hellästi hivellä. Ja tytön jalkoja suutelemaan rientää riemuissaan laine, kun hän – jalallaan koettain vettä seisoo sorjana kivellä. Järvi, oi onnellinen! On sylissäsi sinulla Pohjalan korkea kukka. Ja sinä loiskit niin hempeästi ja aaltojesi hiljaa lainehtiessa niin hyvä on kylpeä. Ja neito ui päänsä nostaen korkealle, jottei kastuisi pellavatukka... Niin kauniisti kantaa komea porokin päätänsä ylpeää. Astui tyttö vedestä pois. Ja jälkainsa jäljet jättäen kosteaan santaan lähti kanssani, nuori, solakka, vaaleatukkainen. Laine suhahti tyytymätönnä ja epätoivoissaan sortui rantaan. Mitä, järvi? Oletko hänestä minulle mustasukkainen? Älä välitä, järvi! Sinä valean tytön unohdat kohta. Pian laineesi pyyhkäisee hänen jalkainsa jäljet pois rantasi hiekasta. Toista on minun: en voi eikä tahto uhohtaa, miten hänen silmänsa hohtaa, ja niiden salaperäistä viehättävyyttää, niin suloisen veikasta. 1956 Тайсто Сумманен 24.01.2022 18:07 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Две березы» (Тайсто Сумманен)
Kaksi koivua Taivalsi aika taas talvea päin... Keskelä lehtoa kellertyvää kaksi näin koivua, verekkäin ne seisoi kuin kaksi ystävää hyvää. Näin: ikäveljiä puut ovat nää, kasvaneet alla ne saman on taivaan. Toinen kuin vanhus on harmanpää, toinen on vielä vihreä aivan. Ystävän suojassa säilynyt on se tuulilta tulleita Jäämeren yli; varttunut säteissä auringon, syksyinkin upeilee lehtevä syli. Toistapa katselin ihaillen... Mikä liikuttavampaa, mikä kauniimpaa oisi! Seisoo se tuulia uhmaten, myrskyt harmaaksi saaneet on sen! Niin minäkin tahtoisin elää – en toisin. 1954 Тайсто Сумманен 24.01.2022 17:36 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Серебряная флейта» (Тайсто Сумманен)
HOPEAHUILU Viljo Huoviselle omistettu ”Mitä pohdit,poikaseni? Mitä, kultani, murehdit?” äiti Viljolta kyseli. ”Tuota tuumin, sitä suren, sitä pohdin nyt poloinen, Viljo tunnusti emolle,- mistä saisin hyvän soiton, hankkisin hopeahuilun, kun ei kulta, ei hopeaa liene Pohjan peruskoilla, kotoisessa Karjalassa.” ”Suotta suret, poikaseni, turhin tuumin mieltä vaivaat”, emo pojalleen puheli. ”Kyllin miellä kultaa lienee, leinee hyvin hopeaakin näillä Pohjan peruskoilla, kotoisessa Karjalassa. Kevään heleät hopeat kilahtaa jääpuikoin kirkkain, helkkyy vallattomin vesin, kiurun lauluin kimmahtelee, soipi säteilevin satein. Suven suloiset hopeat väikkyy aamuautereina, välkkyy kastekarpaloina, läikkyy lammen laineikkoina, pajun lehtinä lepattaa. Syksyn haikeat hopeat kyynelehtii kuloheinin, koivuin kaihoisin kumottaa, kohtaa sammalein suruisin, hyvästelee huomenhuurtein. Talven taikaset hopeat kimaltelee kinoksina, kuuran kitein välkähtelee, paistaa pakkaskuutamoina, kiehtoo mielen pohjanpaloin” Soitti soreasti huilu, Pohjan keväästä pajatti. Kevät antoi hopeoitaan, saipa soiton heleäksi. Soitti soreasti huilu, Pohjan suvesta saneli. Suvi antoi hopeoitaan, saipa soiton suloiseksi. Soitii soreasti huilu, Pohjan syksyä ylisti. Syksy antoi hopeoitaan, saipa soiton haikeaksi. Soitti soreasti huilu, Pohjan talvesta tarinoi. Talvi antoi hopeoitaan saipa soiton taikaisaksi. Niin sai Viljo hyvän soiton, hanki tuon hopeahuilun, kautta Karjalan kajaavan. Тайсто Сумманен 23.01.2022 17:59 • Заявить о нарушении
Рецензия на «Дерево песен» (Тайсто Сумманен)
Laulujen puu Kasvaapa Karjalan kamaralla laulujen puu. Juuret sen kallioon turpeen alla porautuu. Sitä saa eivät terätkään kirveiden kaatumaan. Voittaa se vimman myrskyjen hirveiden voimallaan. Kieltää vaihtuvain tuulien palveen, ärjyy kuin syys. Sitä ei lannista pitkän talven äänettömmys. Kevät kun lauhoine tuulinen tulee, laulujen puu loimahtain sävelten vihreään tuleen havahtuu. Sinua lauluillaan ylpeillä ylistää, Karjalan maa, voimaa ja mahlaa sinun sylistä iäti saa. Pilvien ylle, auringon alle ulottuu kasvanut Karjalan kamaralle laulujen puu. 1965 Тайсто Сумманен 22.01.2022 18:59 • Заявить о нарушении Продолжение списка рецензий:
|
Избранные автором:
Не обнаружены
Добавившие в избранные автора:
(всего: 0 на 1 августа 2020 года) Подробно
Дополнительно по данным STIHISTAT.COM: ( ? )
Добавившие еще (всего: 0 на 01.01.1970)
Сегодня: Алексей Клоковский, Галина Минакова 2, Де Сааведра
Удалившие еще (всего: 0 на 01.01.1970)
Сегодня: Алексей Клоковский, Галина Минакова 2, Де Сааведра
Удалившие еще (всего: 0 на 01.01.1970)
@stihistat
